Syystiedote

Syyspuuhat ovat pikku hiljaa lopuillaan ja on aika kirjoittaa Juopulin syystiedote. Juopulin kyläyhdistyksellä on takana monipuolinen kesä. Kylätalolla on tehty monenlaisia korjaustöitä. Piha-alueen puita on siistitty ja grillialuetta uudistettu. Alkukesästä kylätalolla keitettiin punamultamaalia, jolla maalattiin ulkorakennus ja loput maalista myytiin. Kylätalon portaat uusittiin ja ulkorakennuksen etupiha tasoitettiin. Lisäksi ulkorakennuksen sisäosien kunnostusurakka on aloitettu.

Kesän alussa Juopulin kyläyhdistys järjesti yhdessä Parilan kanssa perinteiset Juopulinjärven uistelukilpailut ja heinäkuussa vuorossa oli ravien järjestäminen yhdessä Kiiminkien Hevosystävien kanssa. Oulun kaupungilta saadun NeRo-rahan avulla Juopulin kyläyhdistys järjesti kylätalolla heinäkuun lopulla kaksipäiväisen lasten liikuntaleirin, joka liikutti yli 30 lasta ja nuorta.

Kylätalolla on käynyt monia vierailijoita. Kylätalolla on vieraillut Sydänyhdistys, Muistiyhdistys sekä Lohirannan ja Mustosenvaaran väkeä Kuusamosta. Kaikilta vierailijoilta on saatu positiivista palautetta. Meskusvaaran ja Lohirannan matkaraportissa vierailusta kylätalolla kirjoitetaan näin: Vierailukohteena Juopulin kylätalo oli loistava. Vastaanotto oli lämminhenkinen, ruoka oli maittavaa ja puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja olivat mahtavia isäntiä ja saivat kaikki viihtymään.

lehdet

Syksyn tullen kylätalolla on alkanut vilkas harrastustoiminta. Tällä viikolla vauhtiin pyörähtää jälleen lentopallopelit maanantaisin ja torstaisin. Korjausrakentamiskerho on aloittanut ulkorakennuksen korjausrakentamisen, johon mukaan ehtii vielä hyvin. Oulu-opiston posliininmaalauskurssi torstai-iltaisin klo 18.15 – 20.45 ja käsityöpaja maanantai-iltaisin klo 18.30 – 21.00 toimivat jälleen tuttuun tapaan Anun ohjauksessa. Molemmilla kursseilla on vielä tilaa ja mukaan ehtii vielä. Kursseista löytyy lisätietoja Oulu-opiston nettisivuilta opinto-ohjelmasta.

Syksyllä alkaa myös uusi seniorikerho, jonka toimintaa muokataan kerhoon osallistuvien toiveiden pohjalta. Siitä lisätietoja tulee myöhemmin. 4H-kerhoja pyörii Juopulilla kolme. Tiistaisin on alakouluikäisten kokkikerho klo 16.30 – 18.00. Keskiviikkoisin on 1-9-luokkalaisten liikuntakerho kello 18 – 19. Alakouluikäisten liikuntakerho on torstaisin kello 17 – 18.

Jokaisessa kyläyhdistyksen hallituksen kokouksessa on asialistalla kohta, jossa tuomme esille kyläläisten terveiset. Jokainen mielipide, toive ja ajatus ovat tärkeitä. Ottakaa rohkeasti yhteyttä hallituksen jäseniin!

Aurinkoista syksyä kaikille!