Joulun aikaan… jatkoa Miniäksi Juopulille -tarinalle

Ensimmäinen jouluni Juopulilla oli jotenkin haikea ja niin erilainen. Olin jo virallisesti miniä, mutta jotain kaipasin. Olin tottunut, että nuorempia sisaruksia pyöri ympärillä ja luettiin jouluevankeliumi yhteisessä aattoillan ruokapöydässä ym.

Nytkin oli hälinää ja hyörinää talossa. Maikin perhe tuli Ruotsista kotimaahan joulun viettoon ja tietysti uudella autolla. Mekin saimme mieheni kanssa käydä sillä ajelulla. Kävimme myös Annun ja Eeran luona porukalla kyläilemässä. Ihmeen monta mahtui menopeliin!

Aattona saunottiin ja syötiin perinteisiä jouluruokia. Oli emännän paistamaa leipäjuustoa ja rieskaa. Saattoipa olla hillasoppaaki riisipuuron kans. Joskus syötiin jopa Juopulilla eräässä talossa paistettua joulukinkkua. Silloin lihaskimpale oli todella musta mutta makoisa ja savuntuoksuinen. Talon veljekset paistoivat lähes jokaisen Juopulin talon kinkut yhtä aikaa savusaunan lauteilla. Siinä oli yhteenkuuluvaisuuden tuntua jos missä!

Aattoiltana on tapana käydä joulusaunassa. Appiukko lämmitti savusaunan huolella. Lämmityksen välissä hän kävi viemässä erikoisen hyvät appeet eläimille, varsinkin hevoselle. Puut oli vedetty liiteristä saunaan itse tehdyllä kelkalla, samoin vesi kaivosta. Vettä ei saanu ”lotrata” liikaa. Minulla tulikin nyt mieleen ensimmäinen kylpyreissuni savusaunaan. En osannut arvostaa sen pehmeitä löylyjä eikä se tehnyt minusta savusaunan ystävää. Silmiä kirveli ja lauteet olivat jotenkin oudon malliset ja ylhäällä. Tuntui, että en edes saanut itseäni pestyä. Taisi appiukko ja muutkin naureskella kun tulin pirttiin silmät ”sirrillä” ja punasena.

Jouluaattona talon isännän saunareissulla kävi joulupukki. Hänellä oli jotenkin tuttu ääni ja Tessu heilutti häntää sille iloisesti. Pukilla oli takki ja lakki väärinpäin sekä isot huopasaappaat jalassa. Päällimmäisenä komisti vasikan nahkainen liivi. Taisi olla tosi vanha pukki kun käytti jo käykkärää keppiä tukenaan?
Vaikka joulun vietto olikin vaatimatonta, oltiin tyytyväisiä ja tunnelma oli lämmin. Naurettiin ja kerrottiin juttuja. Mieheni muisteli jälleen, kuinka sai lapsena vain saman pyöreäsilmäisen taskulampun lahjaksi monena jouluna. Litteä patteri oli uusi ja joskus myös hehku.

Joulukuusi kökötti pirtin nurkassa aina yhtä harvana ja hento-oksaisena. Suomen liput ja aidot kynttilät koristivat sitä. Sieviä karkkipapereita tuli lisää oksille sitä mukaa kun karkkeja raskittiin syödä. Talon isäntä katseli tyytyväisenä hakemaansa kuusta. Se kun löytyi joka joulu pirtin ikkunasta katsomalla.

Talon emäntä sai useasti uuden kapustan tai muun talousesineen lahjaksi isännältä. Joskus Vappu-hevosen häntäjouhista tehdyn lattiaharjan. Työt oli varmasti tehty rakkaudella ja tietysti joulusiivouksen aikaan itse tekemän erikoisen mallisen jakkaran päällä!

Kirjoittanut Marjatta Koret

Mainokset

Miniäksi Juopulille

Kesä teki tuloaan kun saavuin ensimmäisen kerran Juopulille Venkaan Pentin pikku Fiatin kyydissä lähes puoli vuosisataa sitten. Minut ohjattiin heti alkajaisiksi peräkamariin porstuan kautta. Sieltä menimme sitten nykyisen mieheni kanssa isännän ja emännän kamarin kautta pirttiin. Huomasin heti, että minua katseltiin mielenkiinnolla mutta ystävällisesti isäntä ja emäntä kättelivät tulevan miniänsä. Tietysti tein heti huvittavan virheen, kun istahdin pitkän pöydän väärälle puolelle. Se oli miesten puoli ja siitä saattoi olla kohtalokkaat seuraukset. Sain vasta myöhemmin tietää talon isännän tästäkin säännöstä. Onneksi seuraukset jäivät tulematta! Varsinkaan talossa käyvät pikkupojat eivät istuneet akkain puolelle vaan aina talon isännän viereen. Papan kanssa oltiin hyviä kavereita!

Kun oli pyhäpäivä, söimme emännän rautapadassa keittämää riisipuuroa. Sitä ei saanut keittää isännän määräyksestä muussa astiassa, varsinkaan alumiinikattilassa. Sain ensi kerran syödä mustia pottuja. Niitä viljeltiin omassa pellossa. Kahvipannu oli lähes koko ajan pöydällä ja siitä juotiin pannujauhatuskahvia pitkin päivää. Pannu oli tietysti talon isännän tinaama kuparipannu. Nisua oli tarjolla yleensä pyhän aikaan. Nisukahvin kerrottiin jopa parantavan jos oli tietty sairaus!

Mieleeni ovat jääneet ensimmäisen kesäni mukavat ja leppoisat pyhän ajat. Olin silloin miniäehdokas. Melkein joka pyhä saapui meidän lisäksi jokin isäntäväen lasten perheistä mummolaan. Maikin ja Sypin perheet muuttivat Ruotsiin työn perässä. Heitäkin kaivattiin.

Lapset hoitivat innoissaan kissan pentuja, silittelivät kilttiä Vappu-hevosta ja hakivat mummon kanssa lehmiä haasta. Lypsy tehtiin kesänavetassa; elosuojassa. Pari lammastakin määki karsinassa. Sakke toi taloon mustan ja mukavan Tessu-koiran.

Vaikka elämä oli työn täyteistä, naapuritkin ehtivät kyläilemään. Vaihdettiin kylän ja maailman kuulumiset sillä telkkareita ei ollut monessakaan talossa.

Jatkuu myöhemmin

Kirjoittanut Marjatta Koret

Minun Juopulini

Uman erinomaisia kirjoituksia luettuani aloin pohtia, millainen on minun suhteeni Juopuliin ja millainen oli lapsuuteni Juopuli ja mitä siihen kuului. Ensimmäinen mukava muisto tuleekin mieleen Umasta, vuosi taisi olla 1987, kun Uma tuli käymään ensimmäisen kerran kylässä Hietalassa. Heti löytyi yhteinen sävel. Kuuntelimme kasetille nauhoitettua euroviisua, Sata Salamaa, niin mielissään, että tämä hetki sai minut jo kertomaan seuraavalla Timosen vierailullani, että Uman kanssa ollaan yksissä. No, ei se lopulta ihan niin mennyt, mutta se yhteinen sävel kantoi sen verran, että nyt ollaan vuosien jälkeen oltu yhteydessä ja tällä hetkellä luodaan sisältöä tälle sivustolle.

Olin lapsena haaveilija ja vaikka viihdyinkin erinomaisesti luonnossa, en silti löytänyt itsestäni sisäistä metsästäjää, kalastajaa tai myöhemmin metsuriakaan. Kiinnostukseni täytti yksi asia ja se oli urheilu. Onneksi lähistöllä asui sopivan ikäisiä kavereita, joiden kanssa löytyi sama aaltopituus ja pelihommat saatiin käyntiin. Kesällä pelattiin jalkapalloa ”Hietalan stadionilla” ja kun kuviot oli hiottu kohdalleen, pelattiin ystävyysottelu hiltukyläläisiä vastaan. Katsomo (pottulaatikoista tehty) oli täynnä ja pääsylipputuloilla ostimme maalivahdin hanskat yhteiskäyttöön. Ai niin, me muuten voitimme sen matsin.

Talvisin pelattiin koululla kaukalopalloa. Mukana oli meitä junnuja ja isiä, jotka piti päästä tietysti rökittämään. Nämä olivat uskomattoman hienoja iltoja, joita suurella lämmöllä muistelen. Sen ajan, kun en ollut pallopelien kimpussa, käytin yleisurheilu- ja maastojuoksutreeneihin ja uintireissuihin. Treenit kantoivat minut piirikunnallisten kisojen kärkikastiin, mutta sitten tuli aika, kun kylillä hengailu alkoi saada valtaa ja urheilut jäivät. Lämmöllä muistelen sitä nuoruuden porukkaa, jonka kanssa pyörimme kylän alueella, hengaillen milloin missäkin, Pikkumetässä ja koulun, nykyisen kylätalon lähimaastoissa. En olisi voinut lapsena toivoa parempaa kasvuympäristöä. Yläasteelle siirryttäessä ympyrät alkoivat kuitenkin tuntua hiljalleen liian pieniltä.

Yläasteen jälkeen pakkasin kimpsuni ja muutin Muhokselle, ja oi sitä vapautta. Pienen kylän ilmapiiri tuntui siinä elämänvaiheessa rajoittavalta ja Muhoksella tuntui, että saatan hengittää. Tulin kuitenkin takaisin tältä reissulta, hetkeksi tankkaamaan sitä rauhaa ja turvallisuuden tunnetta, mikä Juopulilla vallitsee, lähteäkseni pian uudelle reissulle Utajärvelle. Reissujeni jälkeen, palattuani taas Juopulille hetkeksi, kiinnostuin yhdistystoiminnasta ja pääsin mukaan Juopulin kyläyhdistykseen. Mietin, mitä minä voisin tarjota kyläyhdistykselle, mitä minä osaan? Tässä vaiheessa olin jo jonkin verran tekniikasta perillä, ja ajattelin, että sen lisäksi, että voisin juhlasalin koristeluissa pitkänä miehenä laittaa kuuseen latvatähden, saattaisin tekaista Juopulille omat kotisivut Internetiin.

Asiat nytkähtivät eteenpäin ja ensimmäiset sivut avautuivat 2006 keväällä. Tuntui hienolta olla mukana kylätoiminnassa, kun minullekin löytyi se oma juttu. Tämä alkusysäys kantoi tähän päivään niin, että taas ollaan hiomassa nettisivuja. Tällä kertaa vain etä-juopulilaisen näkökulmasta, ja mukana on isompi porukka. On hienoa, että homma on kasvanut siitä pikkupuuhastelusta laajemmaksi toiminnaksi ja toivon mukaan sellaisena se myös säilyy.

Kesällä 2009 minusta tuntui, että taas täytyy jatkaa matkaa. Kylä kuiskaili korviini ja kehotti lähtemään, ainakin hetkeksi, että voisin levittää siipeni kunnolla ja ehkä vielä joskus palata. Tällä hetkellä katson Juopulin suuntaan Oulusta päin, sen kauemmaksi en ole vielä ehtinyt. Vierailen edelleen joitakin kertoja kuukaudessa Juopulilla. Kesäisin sielu lepää Heikkilänjärvessä. Ei ole mahtavampaa fiilistä kuin uida Heikkilänrannasta lähes keskelle järveä ja jäädä selälleen lillumaan ja katsella taivasta. Siinä unohtuvat murheet. Talvisin olen se hullu, joka silloin tällöin juoksee sitä kylänraittia päästä päähän, yleensä pimeässä.

Vaikka en Juopulilla enää asu, koen sen asiat edelleen tärkeäksi ja siksi halusin olla mukana luomassa jotain uutta, nyt kun uusiakin asukkaita sinne hiljalleen muuttaa. Minä en vielä muuta takaisin, mutta ehkä jonakin päivänä, sitten kun olen reissuni tehnyt. Siihen asti aioin olla mukana kylätoiminnoissa etäkyläläisenä ja pitää tämän sivuston pystyssä.

Terveisin

Tarmo, Hietalasta