Elokuu – Elotanssit

Jyvä oli saavuttanut täyden kokonsa, vihneet sojottivat leveämmällä, eivät enää supussa niin kuin nuorempana. Isännät olivat kulkeneet pellonlaitoja, odottaneet herkeämättä viljan joutumista, nyppäsivät nyt tähkästä suuhunsa; leikkuun hetkellä se olisi kova pureksittava.

Illan viileys tulvahti ikkunasta, odotit tiellä, toinen jalkasi monarkin polkimella, tarakalla serkkupoikasi. Tähtäsin hypyn perennapenkin ylitse, lasi takanani helähti, hela kilahti karmia vasten. Helmat sylissäni kahlasin heinikon poikki, autoit minut tangolle, pinnat nitkahtivat kolmen vartalon painosta.

Kylätien ratina renkaan alla, öljyämättömän kettingin rouske, istuimen jousien narahtelu. Alamäessä annoit pyörän rullata. Päälyrenkaan viillon ympärille sidottu narumöykky jylkytti matkassa, hento vaatekerros päästi viiman läpi, väistelit kaarrellen kesäsateen tekemiä kuoppia.

Pitäisi sorittaa nuo montut, serkkupoika tuumasi, maantieravin takaa saisi täytteen. Istuin käsivarsiesi välissä vapisevana, hengitit hiuksiini, metsä keinui ohitse painavina oksistoina, kuusi siellä täällä kohosi isompana kuin toiset, menetettyjen puut.

Möyrylän tiensuulla jarrutit. Pujottauduin kyydistä, pyörä laskettiin petäjänkylkeen. Kangas nousi varvukoiden välistä, tavoittelit minua vierellesi, se oli pyyntö, kutsu, lupaus: Vielä tämän kerran. Kipusimme rinnettä pitkin, haitarinsoitanta lipui vastaan polulla, tasamaalla pyörittiin rinkiä, nauru helisi jäkälikköön.

Teimme tanssien lähtöä toisistamme, kesästä, kasvojen päivetys haalenisi, kohtaamiset kävisivät harvinaisemmiksi, emme enää löytäisi reittiä toistemme luo.  

Kotimatkalla talutit pyörääsi, serkkupoika oli aikonut tulla jäljestä. Hiljaisuus ryömi välissämme, käsi piti kättä kuin särkyvää, epäröiden. Ohut hämärä likisti puunrungot yhteen.

Poikkesimme tieltä kotipihani kohdalla, aitan takana vedit minut hätäisesti lähellesi. Olisin voinut hajota ikuisuuteen, sanattomana, en osannut toivoa muuta. Silmissäsi mittaamaton, musta syli, johon pudota, avaruus, johon kadottaa äärellisyytensä.

Käännyit ottaaksesi pyörän ojanpenkalta, pimeys kohahti ylle, peitteli lähtösi. Sydän rinnassa takoi tyhjiötä, mielettömyyttä, nollapisteen. Ilta syveni. Navetan päädyssä kyti muuripadan alla vielä heikko hiillos, kuuntelin pitkään, kuinka kaipaus halkoi maisemaa.

Mainokset