Valokuvausretki suolle

 

Tänä vuonna kevät on ollut hämmästyttävän nopea. Kesän odotteluun ei tarvinnut pitkästyä, se tuli ennen kuin ehdimme siitä edes haaveksua. Koululaiset ovat päässeet kesälomalle valmiiksi katettuun maisemaan, marjat valmistuvat etuajassa, puut kukkivat vimmatusti. Maa on täyteläisimmillään tänä vuonna kenties jo kesäkuussa. Satoa voidaan odotella reilummalti (jos yöpakkaset eivät yllätä!).

Kevään aikana olen saanut kunnian olla muotokuvauskohteena Sannalle, valokuvausta opiskelevalle ystävälleni. Opiskelutehtävänään Sannan tuli laatia muotokuvasarja, joka sisältää otoksia viidestä eri miljööstä. Sanna pyysi minua miettimään, missä ympäristössä haluaisin tulla kuvatuksi. Minulle oli selvää, että yksi kuvausmiljöömme olisi Juopulilla. Olin kertonut Sannalle Juopulista jonkin verran etukäteen. Hän ei ollut aiemmin vieraillut siellä. Me toivoimme, että tupasvilla kukkisi.

Eräänä aurinkoisena keskiviikkoiltana läksimme kuvausretkelle. Ilta oli huomattavan lämmin, erikoinen toukokuun sää. Kun Perkkiön kohdalla vanha männikkö loppui ja puiden lomasta aukeni Juopulinjärvi, Sanna totesi, että nyt ei olla kyllä Oulussa, ollaan ihan jossain muualla. Peltosarkoja reunusti Myllyojan varren pajukko, järven sinisyys loisti taustalla. Matka jatkui. Pellot ja metsät vuorottelivat keskenään. Juopuli näyttäytyi eksoottisena keitaana ulkopuolelta tulleelle.

Perillä oli kaikki niin kuin ennenkin, minulle. Käki kukkui Mertamaan nokan kuusikosta. Sitä olin kuunnellut kesäillat kotimme pihapiirissä, laskenut ”kukkuja” lapsen huolettomuudella, kaikkia niitä jäljellä olevia elinvuosia.

Vaihdoin kengät, jätimme auton tienvarteen. Hiekkapolulla tuli vastaan mökkiläisiä Peltosaaresta, tervehdimme, vaihdoimme muutaman sanan. Kuusi tuoksui, ilma lepäsi kuin lämmin käsi päälakea vasten, silitteli, tuulahteli, tuhahteli joitakin hyttysiä paljaiden säärien ympärille.

Sanna oli pakannut matkaan korillisen eväitä, teetä ja pähkinöitä. Laskimme korin mättäikköön, se odottaisi meitä suoretken ajan. Suolle päästäkseen piti hypätä yli vetisen ojan. Siltapuita ei enää löytynyt. Jos olisi ollut järkevä, olisi puikannut suolle Korpelan vanhan rantasaunan takaa, helpompaa reittiä. Nyt piti suojata huolellisesti kamera, varmistaa, ettei se loikatessa tippuisi ojaan. Autoimme toisiamme kädestä.

Silmäkeranta kylpi auringossa. Valokuvaaja oli ihmetyksen vallassa. Tupasvilla kukki. Hilla kukki. Suopursu aloitteli kukintaansa. Suokukan vaaleanpunainen kello helisi hentona tuulessa. Karpaloita siellä täällä pakkasen jäljiltä, kuin pisaroita, ne maistuivat hyvin suuhun. Riisuin saappaat, varvut pistelivät, kosteikoissa suo kylmäsi jalkapohjaa.

Valokuvaaja työssään
Valokuvaaja työssään

Kuovi oli äänessä. Isälle kevät oli aina tullut silloin, kun hän oli kuullut kuovin ensimmäistä kertaa. Se oli alkavan kesän tuhti äänimerkki.

Mäkäräiset hämäsivät. Ne antoivat meidän puuhastella alkuun aivan rauhassa. Sitten ne iskivät parvina, purivat nilkkaan, kaulaan, kämmenselkään. Joihinkin kuviin niitä tallentui lentoreitillään useita. Ne näyttivät jättimäisiltä, suuremmilta kuin koskaan aikaisemmin. Sivelimme iholle hyttysvoidetta, mutta sillä ei ollut toivotunkaltaista vaikutusta.

Alkoi tuntua myöhäiseltä. Olimme kuitenkin hyvin yllättyneitä, kun koriin jääneen puhelimen kello paljasti meidän viettäneen suolla kaksi tuntia!

Eväät päätimme syödä turvallisesti autossa, mäkäräisten olemassaolo oli nyt viimein tunnustettava. Istuimme tuulilasin taakse ihailemaan vähitellen punertuvaa auringonlaskua. Puremakohdissa jyskytti, alkoi tulla turvotusta, kutinaa. Nauratti silti, istua nyt sillä tavalla, irti arjesta, kevään ja kesän epämääräisessä risteyskohdassa, saada taas rintaan jotakin, mistä jo luuli luopuneensa.

Kaupunkiin palasimme vasta puolilta öin.

Retkestämme syntyi tunnelmallinen kuvasarja, josta tässä esillä pari otosta. Sain hetkeni maan yltäkylläisessä, sanomattomassa kauneudessa ja eheydessä. Sellaisessa tapahtumassa voi pienen silmänräpäyksen kokea olevansa oikeiden vastausten äärellä.

Mainokset

2 thoughts on “Valokuvausretki suolle

  1. Olitpas luonut mukavan tunnelman tarinaasi ja kuvat on hienoja! Suo ympäristönä on mullekin yksi tärkeistä sielunmaisemista.

    Tykkää

  2. Kiitos sanoistasi, Rita, kiva kuulla, että kävit lukemassa tekstin!

    Valokuvaajan työskentelyote on tosiaankin ammattimainen, saadaan onneksi nauttia hänen tuotoksistaan Juopulin nettisivuilla jatkossakin.

    Suolle minäkin aina eksyn unissani ja unelmissani. Viehtymys suota kohtaan on jotakin mystistä ja selittämätöntä. Jalkaterä melkein juurtuu maahan joka askeleella.

    Tykkää

Kommentointi on suljettu.