Kevättervehdys

Kevät on jo pitkällä ja muuttolintujakin on jo saapunut kotikylällemme. Vuosi on lähtenyt Juopulilla käyntiin toimeliaasti, ja uusia tapahtumia on jälleen luvassa.

Sunnuntaina 24. maaliskuuta kylätalolla järjestetty vuosikokous keräsi mukavasti osanottajia. Kyläyhdistyksen hallituksessa tapahtui hieman muutoksia. Uuden hallituksen jäsenten nimet ja yhteystiedot löytyvät täältä. Lämmin kiitos teille kaikille vuosikokoukseen osallistuneille!

Juopulin kyläyhdistyksen, Hiltukylän kyläyhdistyksen ja Oppia perinteistä -hankkeen yhteistyönä järjestämä Perinnehiihtotapahtuma sattui ilmojen suhteen juuri oikeaan aikaan. Viikkoa myöhemmin ei olisi enää ollut niin mahtava sää kuin lauantaina 6. huhtikuuta oli. Tapahtuma onnistui kaiken kaikkiaan hyvin, ja kävijöitä tapahtumassa oli arviolta 300 – 400.

04

Monipuolisen perinnehiihtotapahtumamme seuratuin henkilö oli ilman muuta Juha Mieto, joka kehui kovasti kyläämme ihaillen kylämme vireyttä ja kauneutta.

– Teillä on erittäin hieno kylä täällä. Täällä jotka asuu, niin saatte olla kiitollisia. Tämä on rauhallista ja vireänolosta seutua, Juha sanoo juopulilaisille.
– Nämä on kuule parhaimpia tunnelmia tälläset, kun mennään vähän pienempähän pitäjähän. Sitten varsinkin kun tullaan tänne sivukylille, niin näissä on sellainen yhteishenki. Ittelle tulee sellanen hyvänolon tunne ja nauttii siitä ja ajattelloo, että kun tällaasia henkiä ruvettais elvyttämään, niin tulis sitä yhteellisyyttä ja ennen kaikkea sellaanen ajatus, että huomenna päivä on uusi ja ei oo liian hektistä, Juha jutteli.
– Erittäin hyvilläni olin siitä, että porukkaa oli ja täällä on hyvä henki. Nämä kaikki pienet juperot, joit tuolla pyörii, niin niille varmana jää hyvä mieli ja ne muisteloo tätä tapahtumaa. Nämä on tärkeitä tapahtumia myös näille jäläkipolville. Kiitos koko kylälle ja kaikille, Juha Mieto kiitteli tapahtuman päätteeksi tapahtuman järjestäjiä.

Oppia perinteistä -hankkeen projektipäällikkö Sari Koopman kertoi jälkeenpäin, että Miedon Juhalle oli jäänyt erityisen lämmin ja hyvä mieli juuri meidän tapahtumastamme.

Lämmin kiitos teille kaikille perinnehiihtotapahtumassamme mukana olleille vieraille ja kilpailijoille ja tapahtuman mahdolliseksi tehneille upeille talkooihmisille, yhteistyökumppaneille ja tukijoille sekä mahtavalle puusuksiporukalle ja loistavalle Juha Miedolle ja Pekka Perätalolle! Ilman teitä tämä hieno tapahtuma ei olisi ollut mahdollista. Kiitos!

Kehitettävää ja parannettavaa sekä uusia ideoita jäi tuleviinkin tapahtumiin, mutta perinnehiihtotapahtumasta jäi meille kaikille aurinkoinen mieli. Yhteistyössä on voimaa.