Osallistuin viime syksynä Muhoksen Koivu ja Tähti –kulttuurikeskuksessa järjestettyyn Luovat kylät –seminaariin. Seminaarin toteutuksesta vastasivat Kipinää kylille –hanke (PSK-Aikuisopisto) sekä Pohjoiset kylät –hanke (Pohjois-Pohjanmaan liitto). Tilaisuuden juonsi Petri Sirviö ja yhtenä puhujana oli elokuvaohjaaja Markku Pölönen. Kuultiin myös kylien liiketoiminta-asiamies Juha Kuismaa (Kylien bisneskeissit –hanke) sekä muutamien kyläyhteisöjen edustajia (Alpua, Piehinki, Plassi).

Aloituspuheenvuorossaan Petri Sirviö kokosi muutamia huomioita kylien tulevaisuustyöhön liittyen. Kirjasin muistiin hänen pohdintojaan. 1.) Ympäristöön kiinnittyminen ja yhteyden tunteminen tiettyä paikkaa kohtaan tuottaa parhaimmillaan pitkäkestoista, pysyvää pääomaa, kulttuuripääomaa. Kulttuuripääoman merkitys olisi syytä tiedostaa toimintaa kehitettäessä. 2.) Hyvinvointi maaseudulla ja maaseudun valttikortit löytyvät osatekijöistä, pienillä, erikoistuneilla toiminnoilla voidaan tuottaa yhteistä hyvää. 3.) Lähivuodet eivät tuo parannuksia kuntatason ideointiin, joten ylhäältä käsin ei kannata jäädä odottelemaan mitään uutta, oma aktiivisuus toiminnan suunnittelussa ja yhteisön hyvinvoinnin edistämisessä sen sijaan tulee korostumaan. 4.) ”Etäkyläläisyys”-käsite on hyvä tiedostaa ja huomioida ja hyödyntää voimavarana. Etäkyläläisyyttä voi ruokkia antamalla etäkyläläiselle ja kesämökkiläiselle tilaisuus tuntea rauhassa yhteyttä kylää kohtaan. Esimerkiksi netin kautta mahdollistuva kyläläisyys tulisi sekin tunnustaa omaksi kyläläisyyden muodokseen (poismuuttaneet tms. jotka haluavat säilyttää siteensä kylään). Ei tunnettaisi turhaan mustasukkaisuutta omasta asuinpaikasta vaan otettaisiin avosylin vieraat vastaan. Nettisivujen kunto ja ajantasaisuus kannattaisi näin ollen pitää etusijalla.

Elokuvaohjaaja Pölönen vakuutti, että suomalainen maaseutu tulee olemaan lähivuosikymmenten trendi. Hän maalaili visioita USA:n talouden romahtamisesta ja idän voittokulun myötä itäisten kulttuurien sekä luonnon merkitystä ja ihmisen sisäistä rauhaa korostavien katsomistapojen valtaannoususta. Suomalainen maaseutu on sellaista filosofiaa vasten suoranainen ideaali; täällä eletään hiljaisuuden, hitauden ja rauhan yltäkylläisyydessä.

Pölönen kehotti kyläyhteisöjä pohtimaan huolella, millainen oma kylä on mielialaltaan, millaisia ovat kylän asukkaat, mitä tulevaisuudelta toivotaan. Kylän sisäisen luottamuksen saavuttaminen vaatii työtä ja ylläpitoa. Kyläkuvaa tulisi miettiä kokonaisuudessaan osiensa summana. Kylillä on erikoisosaamista, siitä pitäisi ammentaa, perustaa vaikka jokin konkreettinen ”naamakirja”, joka kertoisi kylän asukkaiden erityisosaamisalueista. Aloin pohtia, millä tavalla aikapankkijärjestelmää voisi jalostaa kylien käyttöön. Oulun alueella aikapankkitoiminta on tietääkseni jossakin muodossa käynnissä. Virallinen aikapankki on paikallinen yhteisö, jonka jäsenet vaihtavat keskenään palveluksia ja/tai hyödykkeitä. Jäseneksi voi liittyä sellainen, joka voi tarjota yhteisölle hyödykkeitä tai palveluja, joista on muille sen jäsenille hyötyä. Aikapankin ”rahayksikkö” (esim. yksi tunti työtä=yksi yksikkö) eroaa rahasta siten, että se on olemassa vain vaihdon ajan ja se voi olla miinusmerkkistä. Yhteisö myöntää jäsenilleen luottoa ja kun palveluksen vastaanottanut jäsen vuorostaan tarjoaa palveluksen jollekin toiselle, hänen tilillään ollut miinusyksikkö katoaa. Vaikka aikapankissa myönnetään luottoa, korkoa ei peritä. Kylät voisivat räätälöidä aikapankkiajatuksen pohjalta omannäköisen rakenteen palveluiden vaihtotarkoitukseen.

Pölönen korosti tarinoiden tärkeyttä kylän kehittämisessä. Tarinat liimaavat meidät maisemaan, luovat identiteettiä. Lapsille ja nuorille kylän historiasta tulisi kertoa kiinnostavalla tavalla niin, että he saisivat mahdollisuuden tuntea ylpeyttä asuinsijoistaan ja tahtoa puolustaa kylänsä oikeuksia.

Tarinoiden lisäksi on oltava traditioita, samanlaisina toistuvia asioita, tapahtumia, jotka pitävät yllä kyläläisen yhteyttä yhteisöönsä. Mielekäs ”perinnekartta” voisi olla vuosikalenteri kylätalon seinällä. Kalenteriin merkittäisiin yhteissuunnittelun pohjalta seuraavan vuoden tapahtumia ja yhteisiä tilaisuuksia. Vuosikalenteri jäsentäisi ja rytmittäisi arkea tuntuvasti. Vuodenkiertoon sisältyvät traditiot profiloituvat kullakin kylällä luontevasti ja hiljalleen, niistä tulee aikojen saatossa kylän sielun peili. Konkreettisia esimerkkejä kylien yhteisistä toveista ja hankkeista tuli seminaarissa esille kyläyhdistysten esitelmissä: pesäpalloillat, karaoketuokiot, lauluillat, ulkoilureitistö, kylän entiset nuoret –yhteisön tapaamiset, koko perheen tanhupiiri, kelkkareitit, hiihtoladut, oman myllyn tuotteiden markkinointi, perheliikuntapäivä, sählykerho…yms.

Kylällä tapahtuva viestintä tukee kylän identiteetin ja yhteisöllisyyden vahvistumista. Nettisivuilla kylän tavoitekuvassa tulisi nostaa esiin kylän vahvuudet todellisuuspohjalta (esim kalaisa järvi, marjaisa luonto, kylän henki, kylätalo, hyvä tiestö, osaaminen…jne.).

Pölönen vakuutti, että oudolla tavalla maaseudun vetovoima tulee kaikesta huolimatta pysymään aina. Tähtitaivas, metsän humina, metsän tuoksut, veden välke; luonnonympäristömme istuu meissä vahvoina kuvina. Pölönen sanoi uskovansa, että tietyt ympäristötekijät ovat tallentuneet geeneihimme, meillä tulee kummallinen, kotoisa olo, kun joudumme elämässämme edellä mainitun kaltaisten tilakokemusten äärelle.