Juopulin kyläyhdistys järjesti kyläläisten ja yhdistyksen jäsenten toivomusten pohjalta linja-autoreissun Haaparantaan ja Ruotsin puolen Kukkolankoskelle 1.9.2007. Risto Sassin ohjaama bussi lähti klo 9 aamulla Juopulin tienpäästä ja matkanohjaajana toimi Anu Rautakoski. Porukka lähti kyytiin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta Juopulin tien päästä/varresta ja Kiimingin jälkeen autossa oli reilut 30 iloista matkalaista. Ensimmäinen etappi oli Ruotsin puolella Kukkolankoski, jonne oli varattu ruokailu. Pysähdyimme toki välillä aamukaffelle että jaksettiin Ruotsiin asti. Kukkolaforsenissa söimme maittavan lounaan Torniojokea samalla ihastellen. Nähtiinpä siinä syödessä Suomen puolella siikoja liponnut mieskin, jolta homma näytti onnistuvan varsin mallikkaasti.
Lounaan jälkeen matka jatkui Haaparantaan, jossa kukin sai toimia mielensä mukaan. Ikean vetovoima näyttää jatkuvan, sillä tavaratalo oli tupaten täynnä. Tulomatkalla käytiin katsomassa Vatungin kalasatamaa Kuivaniemellä. Jokainen halukas sai tulomatkalla käydä kertomassa juttuja matkanjohtajan paikalla. Anu Rautakoski listasi miehensä Keijo Rautakosken laatimaan kertomukseen reissulaisten satunnaisesti huutelemia adjektiiveja. Ne kirjattiin matkakertomuksen aukkokohtiin ja kun Keijo luki valmiin kertomuksen porukka nauroi vedet silmissä.
Matkakronikka
Eräänä sateisena lauantai-aamuna joukko vahvoja juopulinkyläläisiä lähtivät hennolle ulkomaanmatkalle. Määränpäänä oli kipeä Haaparanta ja etenkin kaunis IKEA. Linja-auto kuskinaan vääräsäärinen Risto lähti Juopulintien päästä klo 9. Ensimmäiset matkustajat olivat pyöreä Keijo, punainen Tiina, uhkea Ella ja matkanjohtaja karvainen Anu. Seuraavaksi matkaan lähtivät kylmä Tarmo, iloinen Teemu, näppärä Riikka sekä vasenkätinen Timosen poppoo, synkkä Pirjo, yksinkertainen Suvi-Tuulia, kaksinaamainen Seija ja sininen Kalevi. Sitten hilpeään linja-autoon poimittiin rautainen Eine ja väsynyt Seppo, sekä Heikkilästä onnellinen Osku. Korpelantörmältä lähti kyytiin pörheä Irma ja kumara Jyrki. Kaupanmutkasta lähti iso poppoo matkaan. Siellä oli suora Taina, kiero Urpo, väärä Toni, äkkiväärä Joni, pilvinen Jyrki, katala Leena ja rottamainen Hemppa. Seuraavalla pysäkillä näpötti utelias Martti. Viänäsen pysäkiltä lähti kyytiin pullea Annikki, puhelias Erkki, hiljainen Martta, tarkka Eero ja mietteliäs Emilia. Hiltukylästä otettiin kyytiin taianomainen Anja ja makea Sini. Kiimingistä lähti vielä kyytiin uudenkarhea Tuula. Siinäpä vasta villainen joukko. Siinä me ajjaa huristeltiin R.Sassin imelällä bussilla kohti limaista syöntipaikkaa Kukkolankoskella. Kukkolankoskella syötiin niljakasta karjalanpaistia. Hyvää oli ja varmaan kaikille maistui. Seuraavaksi mentiin henkevään Haaparantaan ostoksille. Osa porukasta kävi kaljussa netossa, osa höperössä katalookissa, taisipa joku käyä puulaakissaki. Lähettiinpä sitte ajelee kauniilla bussilla kohti ruttuista Ylikiiminkiä.
Olipa ajattelematon reissu!