Alaston käsivarsi sukeltaa saunatakin hihaan, sormet ohittavat vanhan froteen rispaumat, hihansuussa repsottavat lankalenkit. Tyttö vetää pisimpänä roikkuvan langan irti, antaa sen pudota lattialle, nappaa vohvelikankaisen pyyhekopuran käsistäni ja taittelee sen kapoisille lapsenhartioilleen. Näppärästi jalkaterä etsii aukon linttaan lytistyneestä vinkkelinvarresta ja pujahtaa kenkään. Vinkkeleiden kuperat pohjat keinuttavat tyttöä lattialla, kengät ovat selvästi vielä liian suuret, mutta tyttö on valmis: mennään. Päättäväisesti hän rontostaa ulos pirtistä.

Hän ryntää edelleni hankeen lapioidulla polulla, saunatakin vyö umpisolmulle sidottuna, kädet tiukasti pyyhkeenliepeissä. Välistä sääri koskettaa rosoreunaista lumivallia, hän on hujeltua polulta, korjaa kulkuaan nopeasti.

Koko matkan hän pitää silmiään Tilley-lampussa, jonka Saunanlämmittäjä on ripustanut polun päähän saunan ikkunalle. Kaasu hehkuu lampun sukassa, sisällä saunassa se ei jaksaisi valaista, kuuma höyry kostuttaisi sen.

Tyttö nostaa säpin uun-muotoon taivutetusta ovenkarminaulasta ja riuhtaisee omin voimin höyryn turvottaman oven auki. Riisuudumme kynttilän valaisemassa porstuassa. Tyttö kipuaa vinkkeleillään huojuvalle penkille, kohottautuu saunatakki kainaloon niitattuna naulakolle. Sormet pyöräyttävät takin niskarenksun puisen nupin varaan. Hän laskeutuu takaisin lattianrajaan, varoo koskettamasta muurin pintarappausta paljaalla kyljellään, se on joskus raapinut minun lapsenihoni hiertymille. Lattialla hän tuo jalkansa betonille, varpaat kipristellen hän totuttelee sen kylmännihkeyteen, katsoo minua hytisten, vie kätensä pienen vartalonsa ympärille, katsoo lakkaamatta, kuin etsien hymystäni suojaa kylmältä tai tältä yllättävältä vierauden tunteelta.

Saunanpuolelta löyly hyökkää vastaan äkäisenä. Porstua täyttyy hetkessä paksusta sumusta. Me puskemme itsemme sen läpi, saunan ovi sulkeutuu perässämme.

Kynnyksen ylitettyään tyttö pysähtyy ja nuuhkii: mistä tänne tulee kesää? Saunanlämmittäjä on tuonut saunaan navetan orsilla kuivuneet vastaparit. Vastat on haudutettu kuumassa vesiämpärissä, pyöräytetty kiukaalla joka puolelta, pehmitetty lehdet, ne ovat melkein kuin tuoreita taas. Se tuoksu täyttää koko saunan.

Vesipadan kannen nuppi on ehtinyt kuumentua, tartun siihen varovasti siirtääkseni kantta. Leveä kansipelti tasapainoilee holtittomasti nupin jatkeena, käsivarteni hipaisee erehdyksissä polttavaa peltiä, säpsähdän, sormet heltiävät nupista ja kansi kalahtaa äkkiarvaamatta kiukaan päälle. Tyttö kavahtaa viereltäni kauemmaksi.

Kuopaisen padasta kauhallisen kiehuvaa vettä, tyttö seuraa vartaloni liikerataa, ihmettelee työn mekaniikkaa. Kallistan kauhaa lumikylmän vesikoolin päällä, teen sitä niin monta kertaa, että sekoan laskuissa, otan, päästän, otan, päästän. Jalat paikoillaan, ylävartalon kulku edestakaisin padan ja lauteiden välillä. Hiljalleen vedet sekoittuvat, uskallan valuttaa koolista yhden kauhallisen kaulaa pitkin rinnalleni.

Tyttö on pysytellyt toimituksen ajan taaempana lattian puuritilän päällä, hän on asettanut kätensä ristittyinä pullean vatsansa päälle, odottanut jännittyneenä työni valmistumista.

Nyt hän siirtyy pyynnöstäni alimman lauteen vierelle, upottaa kätensä valmiiseen pesuveteen, huljuttelee sormiaan. Minä lasken kolme hailakanlämpöistä kauhallista hänen hiuksilleen, neljännen. Puristelen suortuvat läpimäriksi ja kerään poninhännän niskaan. Pisarat valuvat kyynelnoroina hänen poskiltaan, otsalta ne kerääntyvät hänen kippuranenälleen.

Nousemme lauteille, tyttö ensin, minä hänen jäljessään. Heilautan yhden kauhallisen löylyvettä lauteelle, istumme kastellulle puulle tunnustellen. Tyttö änkeää kämmenet reisiensä alle, kuuma puu nipistelee hänen ohutta ihoaan. Hetken hän liikehtii paikallaan, nostelee polviaan. Lisään vettä hänen alleen.

Äiti laula, laula minut taas maailmalle, hän sanoo istuttuaan jonkin aikaa hiljaa. Minä laulan. Tuosta pienestä vartalostaan hän kasvaa, saa sydämeensä uuden kaipuun, odotuksen, poistuu viereltäni sinne, missä lapsuuden unia eletään,

nyt niin pehmeä, pulleavatsainen, punaposkinen tyttöni.

Hän jatkaa laulua itsekseen, kun minä lopetan, nojaa katseellaan kiukaan tulipesän hehkuun, hoipertelee äänellään tuskin kuuluvia, kokeilevia säveliä. Hän keksii sanoja, kurkottelee niillä kevääseen, kesäänkin jo. Kiukaan luukun ilmanottoaukoissa liekit näyttävät tanssivan hänen pieniä toiveitaan. Minä sulan roudasta, sulan hänen kirkkaalle uskolleen, valolle, joka taas nousisi, vielä tämänkin jälkeen.

Löylynraukeina istumme saunan porstuaan raitistelemaan. Kampaan hänen hiustensa auringonkerät, ilonsykkyröinä ne putoilevat sormieni lomitse. Mulperipuita, silkkiperhosia, kasvavat rukoukseni hänen maailmansa turvaksi. Kuivaan hänen varpaansa, kiedon valkoisen, sylini täyttävän vartalon karkeaan froteeseen, sellaisena möykkynä vien hänet takaisin talolle. Hän pysyy matkan vaiti, kuuntelee, että askeleeni pysyvät polulla.

Pirtin portailla hän kaivaa päänsä pyyhkeen suojista, nostaa katseensa, haluaa tähytä vielä hetken niitä tähtiä, jotka ovat yksin ja putoamaisillaan.