Uman erinomaisia kirjoituksia luettuani aloin pohtia, millainen on minun suhteeni Juopuliin ja millainen oli lapsuuteni Juopuli ja mitä siihen kuului. Ensimmäinen mukava muisto tuleekin mieleen Umasta, vuosi taisi olla 1987, kun Uma tuli käymään ensimmäisen kerran kylässä Hietalassa. Heti löytyi yhteinen sävel. Kuuntelimme kasetille nauhoitettua euroviisua, Sata Salamaa, niin mielissään, että tämä hetki sai minut jo kertomaan seuraavalla Timosen vierailullani, että Uman kanssa ollaan yksissä. No, ei se lopulta ihan niin mennyt, mutta se yhteinen sävel kantoi sen verran, että nyt ollaan vuosien jälkeen oltu yhteydessä ja tällä hetkellä luodaan sisältöä tälle sivustolle.
Olin lapsena haaveilija ja vaikka viihdyinkin erinomaisesti luonnossa, en silti löytänyt itsestäni sisäistä metsästäjää, kalastajaa tai myöhemmin metsuriakaan. Kiinnostukseni täytti yksi asia ja se oli urheilu. Onneksi lähistöllä asui sopivan ikäisiä kavereita, joiden kanssa löytyi sama aaltopituus ja pelihommat saatiin käyntiin. Kesällä pelattiin jalkapalloa ”Hietalan stadionilla” ja kun kuviot oli hiottu kohdalleen, pelattiin ystävyysottelu hiltukyläläisiä vastaan. Katsomo (pottulaatikoista tehty) oli täynnä ja pääsylipputuloilla ostimme maalivahdin hanskat yhteiskäyttöön. Ai niin, me muuten voitimme sen matsin.
Talvisin pelattiin koululla kaukalopalloa. Mukana oli meitä junnuja ja isiä, jotka piti päästä tietysti rökittämään. Nämä olivat uskomattoman hienoja iltoja, joita suurella lämmöllä muistelen. Sen ajan, kun en ollut pallopelien kimpussa, käytin yleisurheilu- ja maastojuoksutreeneihin ja uintireissuihin. Treenit kantoivat minut piirikunnallisten kisojen kärkikastiin, mutta sitten tuli aika, kun kylillä hengailu alkoi saada valtaa ja urheilut jäivät. Lämmöllä muistelen sitä nuoruuden porukkaa, jonka kanssa pyörimme kylän alueella, hengaillen milloin missäkin, Pikkumetässä ja koulun, nykyisen kylätalon lähimaastoissa. En olisi voinut lapsena toivoa parempaa kasvuympäristöä. Yläasteelle siirryttäessä ympyrät alkoivat kuitenkin tuntua hiljalleen liian pieniltä.
Yläasteen jälkeen pakkasin kimpsuni ja muutin Muhokselle, ja oi sitä vapautta. Pienen kylän ilmapiiri tuntui siinä elämänvaiheessa rajoittavalta ja Muhoksella tuntui, että saatan hengittää. Tulin kuitenkin takaisin tältä reissulta, hetkeksi tankkaamaan sitä rauhaa ja turvallisuuden tunnetta, mikä Juopulilla vallitsee, lähteäkseni pian uudelle reissulle Utajärvelle. Reissujeni jälkeen, palattuani taas Juopulille hetkeksi, kiinnostuin yhdistystoiminnasta ja pääsin mukaan Juopulin kyläyhdistykseen. Mietin, mitä minä voisin tarjota kyläyhdistykselle, mitä minä osaan? Tässä vaiheessa olin jo jonkin verran tekniikasta perillä, ja ajattelin, että sen lisäksi, että voisin juhlasalin koristeluissa pitkänä miehenä laittaa kuuseen latvatähden, saattaisin tekaista Juopulille omat kotisivut Internetiin.
Asiat nytkähtivät eteenpäin ja ensimmäiset sivut avautuivat 2006 keväällä. Tuntui hienolta olla mukana kylätoiminnassa, kun minullekin löytyi se oma juttu. Tämä alkusysäys kantoi tähän päivään niin, että taas ollaan hiomassa nettisivuja. Tällä kertaa vain etä-juopulilaisen näkökulmasta, ja mukana on isompi porukka. On hienoa, että homma on kasvanut siitä pikkupuuhastelusta laajemmaksi toiminnaksi ja toivon mukaan sellaisena se myös säilyy.
Kesällä 2009 minusta tuntui, että taas täytyy jatkaa matkaa. Kylä kuiskaili korviini ja kehotti lähtemään, ainakin hetkeksi, että voisin levittää siipeni kunnolla ja ehkä vielä joskus palata. Tällä hetkellä katson Juopulin suuntaan Oulusta päin, sen kauemmaksi en ole vielä ehtinyt. Vierailen edelleen joitakin kertoja kuukaudessa Juopulilla. Kesäisin sielu lepää Heikkilänjärvessä. Ei ole mahtavampaa fiilistä kuin uida Heikkilänrannasta lähes keskelle järveä ja jäädä selälleen lillumaan ja katsella taivasta. Siinä unohtuvat murheet. Talvisin olen se hullu, joka silloin tällöin juoksee sitä kylänraittia päästä päähän, yleensä pimeässä.
Vaikka en Juopulilla enää asu, koen sen asiat edelleen tärkeäksi ja siksi halusin olla mukana luomassa jotain uutta, nyt kun uusiakin asukkaita sinne hiljalleen muuttaa. Minä en vielä muuta takaisin, mutta ehkä jonakin päivänä, sitten kun olen reissuni tehnyt. Siihen asti aioin olla mukana kylätoiminnoissa etäkyläläisenä ja pitää tämän sivuston pystyssä.
Terveisin
Tarmo, Hietalasta
Juopuli - Sydän Maalla 
Hienoa Tarmo! Minä olen sanonut sinulle jo vuosia, että sinä olet todella loistava kirjoittaja, jonka pitäisi kirjoittaa, kolumneja, mielipidekirjoituksia, asitekstejä, koska sinussa on piilossa paljon sanottavaa tälle maailmalle. Nyt se sitten tapahtui, ja saan lukea sinun hienoa blogikirjoitustasi. Älä jätä tätä viimeiseksi, vaan jatka kirjoittamista. Kirjoittamisessa sinulla on olemassa toinen oma juttusi, kun vain huomaat sen itsekin:) Ole vain rohkea ja luota itseesi sekä siihen, että sinulla on todellakin lahja, jota kannattaa käyttää meidän muidenkin iloksi.
TykkääTykkää
Kiitos palautteesta Pirjo! Koitetaan kirjoitella jatkossakin. Toivottavasti tähän blogiin tulee kirjoituksia muiltakin, olisi mukava kuulla ”etä-juopulilaisten” kuulumisia ympäri maailman.
TykkääTykkää
Vitsi ku olin jo aivan unohtanut ”hietalan stadionin” keimit.
Hienoa tekstiä Tare!
TykkääTykkää
Kiitti Artsi! Ne oli kovia pelejä! :)
TykkääTykkää
Voi Tarmo, ihana teksti! Minullekin Sata salamaa tuo aina ensin mieleen Sinut! Semmoinen muistikuva on, että oltaisiin kuunneltu ko. musiikkikappaletta Kah(a)lossa televisiosta. Euroviisut oli nauhoitettu ensin vhs-kasetille ja me rullattiin nauhaa eestaas ja fiilisteltiin. Siihen aikaan hyviä biisejä piti pyydystää (tv:nkin) musiikkiohjelmista sillä tavalla, että asetettiin mankka television kaiutinta vasten ja napsautettiin rec-nappi alas. Siinä sitten kytättiin nauhurin äärellä hipihiljaa, ettei tule häiriöääniä ympäristöstä. Me tehtiin näitä kotikutoisia nauhoituksia äärettömästi. Yleensä niin, että äänitettiin c-kasetilta c-kasetille kahdella nauhurilla, niin ikään kajarit vastakkain. Joissakin nauhoituksissa saattoi kesken kappaleen kimmota Einen ääni taustalta: Syömään! Ja sehän meitä nauratti. Aina ei informaatio siitä, mikä oli kesken, kulkenut koko talon väelle… Myöhemmin saatiin ”kakspesäinen” (siinä vasta nimi) mankka, jolla nauhoitukset hoituivat ilman huolta taustalla käyskentelevistä ihmisistä :) Niitä aikoja!
Muistatko Bogart Co:n? Vitsit miten mieletön juttu. Nyt kun kuuntelee juutuubista iki-ihanat All The Best Girls tai Princess (huih, kylmät väreet tulee!), on kuin olisi taas Hietalassa, Miijun huoneessa (salaa?) – kun Miiju oli koulussa – hiljalleen raksuttavan kasettisoittimen äärellä. Taidettiin laulaa mukana, olispa niistä nauhoituksia! Englannin kielen ääntämys oli muistaakseni jotakin epämääräistä kuullun imitointia.
Ja Samantha Foxin Touch Me tai Sabrinan Boys boys boys. Aikamoisen ”muhkeasti varustellut” idolit lapsosilla… Että kylläpä sitä silloinkin osattiin, tupata paljasta pintaa tyrkylle, levymyyntitarkoituksessa. Ei siis ole pelkästään nykymedia syypää moiseen. Toisaalta noiden edellä mainittujen varustus ja esittelytapa olivat sitä luokkaa, että lähinnä koko ilmiö vaikutti enemmän sadulta kuin todelta, kaikki tajusivat – jopa me kuusi-seitsemänvuotiaat – että kysymyksessä oli VÄHÄN arjesta vieraantunut ja irvokas yritys julistaa naiskauneutta (oliko ne aidot, sitä tarina ei koskaan tainnut kertoa??? Musta tuntuu, että ne jotenkin suureni siinä matkan varrella…). Tänä päivänä toden ja kuvan välinen rajapinta on häilyvämpi, tytöille ja pojille uskoteltu maailma on pitkälti kaupallisen median luomusta, starojen paidantäyte rinnastuu suoraan todellisuuteen, siitä syntynyt olettamus on yhtäkkiä tavoite, johon oikeassa elämässä olisi muka tarpeellista pyrkiä. Se on sääli. Ja vahingoksi monelle.
Hieno juttu, Tarmo, että kerroit sinun tunteistasi kylää kohtaan niin avoimesti, herkästi ja veikeästi! Toivotaan, että kirjoituksesi herättelee myös muita astumaan tälle palstalle, raivaamaan tilaa muistoilleen, jakamaan ajatuksiaan, tunteitaan. Muualla asuvilla, etä-juopulilaisilla, on myös oivaa perspektiiviä kehittämisideoinnille, sille, mitä kaikkea kylätoimintaan voisi tuoda. Olisi kiva kuulla, millaisia juttuja maailmalla on tullut vastaan. Sillä kaikesta tästähän Juopuli on tehty, menneiden, olevien ja tulevien sikermästä.
Musiikki on – ainakin minulle – semmoinen nopea väylä menneisyyteen, sitä reittiä pitkin saavuttaa ihan kummallisia olotiloja, tuoksuja, ruumiin tuntemuksia. Että jos nappaa jonkun hyvän biisin jostakin takavuosilta, pyöräyttää sen soimaan, niin johan alkaa mieli tulvia.
(PS. kävin just kattomassa Sabrinan netistä ja ei NE ollutkaan niin järjettömät kuin muistin. Lapsena kaikki näyttää isommalta… :) Tässäpä sen näkee, että aika kultaa muistot, monella tapaa, hih!)
TykkääTykkää
Hei, kiitos kommenteista Uma! Sinä saat kirjoituksillasi ihmisissä avautumaan kanavia, minäkin aloin kirjoittaa luettuani sinun kirjoittamaa tekstiä. Kiitos inspiraatiosta!
Kahalossa eikä meillä kotona ollut 1987 vielä VHS-vermeitä, joten kyllä euroviisut taidettiin kuunnella mankasta c-kasetilta, ne kun tuli siihen aikaan radiolähetyksenäkin, en tiedä mikä on tilanne nykyään. Kyllähän me siellä Miijun arkistoilla taidettiin käydä hämmentään. Bogartit yms. kuunneltiin kyllä puhki. :)
TykkääTykkää
Hei, pakko vielä yrittää haastaa, Tarmo, sinua ja lapsuuden aikaisia kavereitasi (mm. pikkuveljiäni) kertomaan tarkemmin teidän elämän filosofiasta; se näyttäytyi minulle (tyttönä) semmoisena viehättävänä kilvoitteluna, te olitte koko ajan keksimässä kaikenlaista uutta, koko ajan pyörän päällä, suksien päällä, jalkojenne päällä, elämä oli yhtä touhua touhun perään. Näitte kovasti vaivaa sen eteen, että saitte harrastaa ja viettää innostavaa, motivoivaa aikaa yhdessä. Koulun kenttääkin piti talvella ensin tunti kolata, ennen kuin siihen pääsi luistelemaan ja pelaamaan. Sinniä riitti. Ja luonteenlujuutta.
Minä sain toiselta pikkuveljeltäni lisänimen Pullamössö-Ulla. Vedin jotain ranskanleipää kaakaon kanssa hervottomat määrät (kun veljeni ihanteena taisi olla ruis) ja olin vähän semmoinen ”emmää-jaksa”-tyyppi, ”mää mieluummin läsötän”. Toki suivaannuin tuosta nimestä siinä määrin, että se hiukan kasvatti pyrkimyksiäni, piti yrittää keksiä edes jotakin näytönpaikkoja, että kyllä täältäkin tarvittaessa pesee…(sillä epätoivon tiellä olen varmaan vieläkin.)
Mutta pojat, kertokaa vielä noista kekseliäisyytenne hedelmistä! Eräs pieni yksityiskohta arjestanne on jäänyt mieleen: Kun ette voineet tyytyä semmoiseenkaan tavanomaisuuteen, että olisitte puhelun lopettamisen hetkellä sanoneet mutkattomasti ”heippa”, te halusitte kokeilla jotakin uutta ja päädyitte ottamaan heipan tilalle kummallisen ääneen: pprrr. Sitä jatkui muistaakseni aika pitkään. Ja hitsi se oli outoa. Ja hauskaa. (Muistanko oikein?)
Teidän olemustanne leimasi järkähtämättömyys, omapäisyys. Ihailin sitä jo silloin ja ihailen yhä. Formuloissa ei voinut kannattaa Häkkistä, kun kaikki teki niin, piti tehdä toisin ja olla nenä kiinni ruudussa Schumacherin puolesta. Sitä se oli ainakin meillä.
Ja sitten teillä oli niitä eräreissuja. Että piti viettää esim. viikko jossain mettämökissä ilman mukavuuksia. Miten ne retket lopulta menivätkään, kertokaa pliis. Haastoitte itseänne ja toisianne jatkuvasti koettelemaan rajojanne. Siinä on jotakin sellaista luonnonkansoille ja alkuperäiskulttuureille tyypillistä siirtymäriitin pilkettä.
Kun taas palaan tähän lasten ja nuorten syrjäytymisasiaan, mitä sivusin omassa blogissani, niin voin kyllä todeta, että tämän päivän hyväosaiset, aktiivisesti harrastavat, lähinnä urbaaneissa ympäristöissä elävät lapset ovat jossain määrin syrjäytyneet leikistä. Järjestetty harrastustoiminta on ulkoaohjattua, voimallisesti tavoitteellistunutta toimintaa. Kun sitä on tarjolla joka illalle ja turnausta joka viikonlopulle, jää vapaalle leikille kovin vähän tilaa. Ja siitä taas voisimme keskustella pitkäänkin, mitä kaikkea hyvää tuo vapaa (sosiaalinen) leikki ja touhu ihmiselämään. Muun muassa se kehittää ajattelun taitoja, luovuutta, pitää yllä iloa, innokkuutta ja antaa hyvät valmiudet pärjätä myös aikuisuuden yhteisöissä. Lapsi tarvitsee tilaisuuden hioutua ryhmään luonnollisesti, keksiä ja arvioida yhteisen olemisen muotoja, laatia säännöstöä, käyttäytymiskoodistoa, joka vastaa parhaiten juuri sen oman ryhmän vaatimuksia.
Mutta siis, olisi ilo kuulla lisää teiltä, asianosaisilta. Minähän olin vain sivusta seuraaja.
TykkääTykkää
No ainakin se yks mettämökki reissu ilman mukavuuksia päätyi lopulta siihen, että meiltä vejettiin jatkoroikalla sähöt sinne, että nähtiin jalitsun mm-kisat! :D
TykkääTykkää
Hih, niijust, että se siitä alkukantaisuudesta… muistinki ton tapauksen, kun vähän valaisit. Mutta pyrkimys ainakin oli kova ja yritys hyvä kymmenen!
TykkääTykkää
En ois kyllä muistanu tuota puhelun lopetusääntä :) Saattoi semmonen ollakin, ei kyllä mitään muistikuvia. Omapäisiä kyllä oltiin, mutta en kyllä muista myöskään mettämökki-reissuja, se saatto olla sitte korpelaisten juttuja enempi.
Formuloissa oli muuten Senna ykkönen!
Täytyy muistaa sekin puoli, että ei me mitään pyhimyksiä oltu, vaikka ehkä keskitimme energiat pääasiassa urheiluun. Kyllä sitä tehtiin koiruuksiakin, mutta ei niistä sen enempää :)
TykkääTykkää
Koiruudet kuuluu toki asiaan. Monen sortin kokeilu ja tolskaaminen. Elämän kanssa on naamatusten usein juuri niinä hetkinä, kun on tullut opeteltua jotakin oikein reilusti kantapään kautta.
Kyllä meikäläinenkin sieltä ranskanleivän ääreltä aina kaikenlaiseen kiellettyyn aktivoitui. Se kai koko jutussa oli kuitenkin se suurin armahdus, ettei meidän kodeissa mitään pyhimyksiä yritettykään kasvattaa. Kunhan nyt oltaisiin ihmisiä toisillemme. Niin kai ne ajatteli.
(PS. Pakko vielä tehdä yksi rinnastus tähän päivään: Tuntuu, että nykyisellään vanhemmuuden ylläpitämiseen sisältyy kauhean monimutkaisia kasvatustavoitteita, pitää ajatella sataa asiaa yhtä aikaa, läkähdyttää lapsi kaikkien niiden toiveiden ja odotusten polttopisteeseen. Toista se oli ennen, meidänkin lapsuudessa vielä. Vaadittiin jotain perusihmisyyttä, siinä kaikki. En muista, että meillä ainakaan olisi mitään älytöntä odotettu tai oltu vailla. Suurinpiirtein kun hommat hoidettiin. Ja hoidettiinhan ne, suurinpiirtein, sinnepäin. Siinä sivussa kasvoi ihan huomaamatta sitten jotakin sellaista itsestä lähtevää, ihan vain itsestä lähtevää pyrkimystä.)
TykkääTykkää